Kaupunkielamaa

Panama City on erittain viehattava kaupunki. Niin viehattava, etta viihdyimme siella jopa 5 yota. Se on paljon reissulaisille, jotka tykkaavat rauhallisesta menosta ja vedesta. Ollemme tulleet siihen tulokseen, etta vesipaikat on se meidan juttu. On se vesi sitten joessa, jarvessa tai meressa. Uima-allaskin kay. Panama City on kylla meren rannalla, mutta vesi on niin likaista ja haisevaa, ettei siella kukaan ui. Lahimmat jarkevat biitsit on noin tunnin ajomatkan paassa.

Kanavalla vietetyn paivan jalkeen lahdimme seuraavana paivana innokkaasti liikkeelle. Matkan paamaarana oli yksi Panama Cityn suurimmista ostoskeskuksista, Albrook Mall. Ah, mika taivas se meille olikaan. Kauppakeskus oli ihan VALTAVA. Tuntui oudolta yhtakkia, polyisten ja pienten putiikkien jalkeen, olla suuressa, ilmastoidussa, siistissa ja niin lansimaalaisessa kauppakeskuksessa. Heti ensimmaisessa kaupassa suuntavaisto (ainakin minulla) meni taysin sekaisin. Alku meni vaaterekilta toiselle juostessa. Jokapuolella oli NIIN ihania vaatteita ja NIIN halpaa. Ja vaatteet oli NIIN erilaisia kuin Suomessa. Mietin jo, etta taman takia voisin muuttaa Panamaan. Ensimmaisessa kaupassa meilla meni vahintaan 1,5 tuntia. Seuraavassa kaupassa ihan sama juttu ja samoin sita seuraavassa. Koko paivan aikana (8h) ehdin kaymaan ehka kuudessa kaupassa. Pitkan shoppailupaivan jalkeen rinkat painavat nyt enemman, mutta kylla lisakilot mielellaan kantaa. Saatiin kaikkea tarpeellista kuten esim. jalkapallo. Emmehan toki mitaan turhaa osta. ;) Telle on ikionnellinen lenkkareiden omistaja. Samat lenkkarit, jotka Suomessa maksavat 180 euroa, maksoivat taalla (alennuksessa) 75 dollaria. Eli siis noin 56 euroa. Kasittamatonta. Ihan aidot Asicsen lenkkarit. Harmi, ettei kamera ollut valmiina todistamaan Tellen haltioitunutta ilmetta.

Tutustuimme myos vahan kaupungin historiaan ja kulttuuriin vierailemalla vanhassa kaupungissa, Casco Viejossa. Olemme haaveilleet kirkossa kaymisesta koko reissun ajan. Erityisesti Marika, pian vihittava diakoni, on halunnut nahda takalaisia kirkonmenoja. Sunnuntaina meita onnisti, ja paasimme osallistumaan palmusunnuntain messuun. Saimme kateemme liturgiakaavan ja siita yritimme toimituksen ajan seurata messun kulkua vaatimattomalla kielitaidollamme. Heiluttelimme palmunoksia, taputimme musiikin tahtiin, kattelimme hammentyneina lahella istuvia rauhaa toivottaen ja yritimme saada sanomasta selvaa. Pappi oli niin vanha, etta hanet piti kahden miehen voimin taluttaa eri ponttoihin puhumaan. Mielenkiintoinen kokemus. Ja taas yksi syy opiskella espanjaa entista ahkerammin. 

Me suomalaiset ollaan aika jaykkaa ja juroa kansaa. Poskipusut ei todellakaan oo meille mikaan tuttu juttu. Taalla olemme kuitenkin paasseet harjoittelemaan tata jaloa taitoa. Poskipusuista on hyvaa vauhtia tulossa tuttuakin tutumpi hyvastelymuoto. Ensimmaisella kerralla olo oli erittain hammentynyt ja hyvastely sujui vaivautuneesti ja jaykasti. Pikkuhiljaa poskipusut alkavat sujua luonnollisemmin. Toinen taito, jota kovasti harjoittelemme, on small talk. How are you, tulee taalla kaikilta muilta niin helposti. Aluksi pelkka vastaaminen, Fine thank you, tuli hitaasti ja kankeasti. Liian monesti unohtui kysya kuulumisia myos toiselta osapuolelta. Edistysta on kuitenkin tapahtunut. Laskujeni mukaan olen jopa kolme kertaa ehtinyt honkaista How are you? heti tervehdyksen jalkeen ennen keskustelukumppania. Sivistyneita tapoja taalla siis opetellaan.

Hostellissa tutustuimme rankalaisiin, joista yksi asuu talla hetkella Kolumbiassa ja osaa hyvin espanjaa. Han oli ensimmainen, joka uskalsi nauraa suoraan Marikan esitellessa itsensa. Selvisi, etta marico (Kolumbiassa marica) tarkoittaa homoa. Milloinkaan aiemmin emme ole huomanneet mitaan hamaraa ilmeissa, kun nimista on tullut puhetta. Tai sitten emme vain ole tajunneet. Nyt Marika siis kuumeisesti miettii lempinimea itsellensa. Emmehan toki halua aiheuttaa vaarinkasityksia. Nyt kaivataan teidan mielipiteitanne ja ehdotuksia otetaan vastaan. Marge, Marsu, Marsupilami, Markku, Mari, Maria, Martti...?