Semana Santa

Palaamme menneeseen aikaan ja elamme nyt paasiaisen sapattia (lauantaita)  tata blogitekstia kirjoittaessa. Blogiteksti on alkuunsa luotu uima-altaan reunalla kuivamustekynalla internetyhteyksien ulottumattomissa.

Edellisen blogipaivityksen jalkeisena paivana olimme vaeltamassa vuoristossa Panaman pohjoisosassa. Tasta paivasta on nyt kulunut tarpeeksi kauan, joten olemme kuivuneet ja pystymme lammolla muisteleen kavelya. Taallakin voi siis olla kylma kun menee tarpeeksi korkealle. Lahdimme aamuvarhaisella ennen kukonlaulua ja varmaan jo ennen sian pierasuakin bussilla Cerro Puntaan tarkoituksenamme kavella Panaman kauneimman luonnonpuiston halki 23 km Boqueteen. Paikan paalla selvisi etta luonnonpuisto oli suljettu maavyoryjen vuoksi. Itsepaisina suomalaisina lahdimme tallustamaan reittia varotuksista huolimatta. Olimmehan kuulleet joidenkin sen kavelleen vastikaan. Luonto oli kylla maineensa arvoinen, uskomattoman vehrea. Hieman meinasi rohkeita&sisukkaita suomalaistyttoja kauhistuttaa vuoriston uumenissa maavyoryjen jaljet ja niiden kohdilla tossua laitettin tahdikkaammin eteenpain kauniista luonnosta huolimatta. Vuoristo-osuuden jalkeen  
alkoi odotettu rankkasade. Viimeiset kolme tuntia taivalsimme kaatosateessa. Valilla kavimme pienen katoksen alla, jolloin LUULIMME matkaa viela olevan vain 4km. Hieman siina katoksen suojassa ihmettelimme, kun yksi pariskunta toivotti onnea kuullessaan aikovamme kavella loppumatkan bussin sijasta. Parin tunnin vesisateessa taivaltamisen jalkeen ymmarsimme pariskunnan ihmettelyn. Talloin ei maaranpaasta ollut harmainta haisua. Paikalliselta tytolta kysyttaessa matkan mittaa vastauksena oli " puoli tuntia kavellen ". Kaytannossa kaksi-kolme tuntia reippaasti marssien. Taman kuultuamme seuraavan lava-auton tullessa Kakun peukalo nousi ja HIPHEI! Kyytiin paastiin. Likomarkina ja kylmina istuimme lavalle parin peltomiehen seuraksi ja suurenmoiset kiitokset Kakun peukalolle annoimme. Lavalla matkaa tehtiin viela 15 minuuttia, etta sellanen puolituntinen kavelymatka taallapain on.

Boquetessa menimme ensimmaiseen hostelliin mika eteen tuli ja iloksemme siella oli lamminvesisuihkut. Koskaan ennen ei kuuma suihku ole tuntunut niin taivaallisen ihanalta. Sattumalta hostellissamme oli majoittuneena kaksi suomalaista, jotka olivat vaihtareina Costa Ricassa. Ilta oli siis todellinen suomalaisilta, jossa opetimme suomenkielta tanskalaiselle. Kylla naurua riitti, kun danska pojken yritti lukea suomea.

Panama oli erittain monipuolinen maa; vuoristoa, ranta- ja kaupunkielamaa. Yksi pieni huomio, joka taytyy mainita Panamasta. Ystavamme Marika on koko reissumme ajan puhunut Panamahatun ostosta Panama Citysta. Mutta kuinkas ollakkaan kierrettyamme viisi paivaa Panama citya ja niita tuhansia hattuputiikkeja, EI M. Inkeroinen loytanyt sopivaa hattua. 

Ensimmainen maa on nyt hyvastelty. Jatimme Panaman keskiviikkona (kiirastoista ennen), mika ei ollutkaan aivan yhta helppoa kuin jattaa kotoSuomi Tornio- Haaparanta rajapyykilla. Jonotimme kolme tuntia yhden passileiman vuoksi. Jonottamista edelsi tietysti matkatavaroiden tarkistus erillisessa huoneessa. Ja kun Panaman tulliviranomaiset olivat hyvaksyneet lahtomme, odotti meita jo Costa Rican tulliviranomaiset. Jonottamista kevensi sveitsilainen kanssamatkustaja parin minuutin valein hokemalla " Good system.". Tulleista selvittya, 14 tunnin bussimatkan kruunasi bussin ajovalojen sammuminen ja taman vuoksi bussin vaihto. No meillahan ei lomalla ole minnekaan kiiretta.

Costa Rican paakaupunki San Jose oli iloinen yllatys. Kaikki ovat nimittain varoittaneet meita sen likaisuudesta, rumuudesta ja hokeneet ettei siella kannata viettaa aikaa. Meille San Jose naytti kuitenkin parhaat puolensa, vaikkakin vain yhden paivan aikana.

Semana Santan (paasiaisen) viettopaikaksi valitsimme paikallisten suosiman rantapaikan Playa de Cocon pohjois Costa Ricasta. Tosiasiassa meilla ei paljon vaihtoehtoja ollut. Semana Santa on taalla yksi suurimmista juhlista, jolloin kaikilla on viikon loma. Ihmiset suuntaavat talloin rannoille. Kaikki hostellit ja majatalot on varattuja. Bussit eivat kulje normaalisti. Alkoholia ei saa myyda keskiviikosta perjantaihin, mutta toki sita ihmiset ostavat ennakkoon.

Viime tipassa loysimme meidan rahavarastolle sopivan hostellin ja paasimme rannalle. Alkuunsa hostelli aiheutti pienoisen pettymyksen keittion puuttumisen vuoksi, mutta UIMA-ALLAS kuittasi pettymykset ja toi hymyn huulille. Costa Rica on hintaluokaltaan Vali-A:n kallein maa ja siksi aattelimme alkuunsa itse tehda paasiaisen ruoat. Olimme ehtineet ostaa valmiiksi mita herkullisempia eineksia ja unelmoitiin et paastaan itse kokkaamaan. Ja nain ollen syomaan muutakin kuin gallo pintoa (riisi-papu-mossoa) ja munakasta. No nyt kannamme viela hetken verran rinkassa siirappipurkkia, pancake-jauhoja ja makaronia. Meille suunnattoman ilon tuonut uima-allas, toi myos koko kylalle suurta iloa. Parhaimmillaan altaassa uiskenteli 27 tyyppia mukaan lukien kolme sukelluskurssilaista sukellusvalineineen.

Paasianen kului auringon paisteessa uiskennellen ja lentopalloa pelaten. Nyt olemme edenneet jo Nicaraguan puolelle, mutta seuraavassa blogitekstissa palaamme asiaan...