El Salvador, Playa el Tunco

Matkustimme Hondurasista aimo paivamatkan (11h) Guatemalaan.

Vastaan kavelee pitkahiuksinen mies paallaan varikas paita ja housut. Partaisen suun eteen on viritetty huuliharppu, josta han puhaltelee melodiaa saestaen sita kadessaan olevalla kitaralla. Miehen unenomainen katse harhailee, kenties tulevaisuudessa tai jossain missa sotaa ei tunneta. Gallia ja Trubadurix? Ei, satunnainen kulkija vain. 

"En voi elaa ilman puita.  Yhdysvalloissa on yksi ainoa kaupunki jossa voisin asua taman paikan lisaksi. Muissa osavaltioissa, kaupungeissa tai kylissa ei ole riittavasti puita."
Mutta onneksi taalla on. Tuttavamme hymyilee lampimasti, ja aikoo aloittaa kuukurssin seuraavan taydenkuun aikaan. Kuukurssi kestaa aurinkokurssin tapaan kuukauden. Meditaatio. Hostellimme isanta oli kaynyt kurssin. Han kertoi, ettei ollut loytanyt vastauksia mielessa pyoriviin kysymyksiin, mutta jollain tavalla vastauksia siihen, miksi kysyy. 

"Osallistukaa ehdottomasti suklaaseremoniaan! Se kesti kuusi tuntia. Joimme kaakaota. Ihmiset itkivat, jotkut tanssivat ja lauloivat. Jotkut kokivat uskomatonta yhteytta toisiinsa. Se oli uskomatonta, teidan tosiaan pitaisi menna sinne."


Vastaan kavelee toinen toistaan pikkuruisempia ihmisia, naiset yleensa ystavaamme Katria lyhyempia. Mina ja Telle tunnemme itsemme jattilaisiksi. Nama ihmiset ovat uskomattoman kauniisti kirjottuihin vaatteisiin pukeutuneita Maya-intiaaneja. He hymyilevat kauniisti. Mayojen kieli kuulostaa etaisesti ranskalta, eika espanjan alkeista ole apua sen ymmartamisessa.


Missa me oikein olemme? Tarvitsisin rastat, loysat housut ja tatuointeja passatakseni katukuvaan. Tai toisaalta varikkaita hameita, mustat letit ja pienemman ruumiin.

Paikka on San Marcos, Lago de Atitlan, Guatemala. Taalla hippikulttuuri ja Maya-intiaanien kulttuuri kohtaavat. Kylassa on useita hippiyhteisoja, joissa voi pyrkia loytamaan sisaisen aanensa. Kylassa on myos Maya-intiaanien yhteisoja. En ole ihan varma, mita nama ajattelevat toisistaan.

Taytyy myontaa, etta tunsimme olomme hiukan arkisiksi kylassa. Kukaan ei pyytanyt meita pelaamaan rantalentopalloa tai veneretkelle. Sen sijaan meille suositeltiin suklaaterapiaa, meditaatiota, reikihoitoja, erilaisia hierontoja, kuukursseja ynna muuta. Kyltit kadunkulmissa ohjasivat tarot-korteista ennustajille ja kasvisravintoloihin. Kun vastaani kavelee ihminen, en tieda kuinka minun tulisi tervehtia. Onnellisesti? Valaistuneesti? Lempeasti?

Tunnen oloni jotenkin hyvin tavalliseksi ja lansimaalaiseksi, oikeaksi kapitalistiksi, kapeakatseiseksi, hyvinvointivaltion kasvatiksi, sanalla sanoen systeemin vangiksi. Meditaatiokeskukset hiukan pelottavat minua, sen sijaan etta rientaisin kuulemaan sisaista aantani ja tuntemaan yhteytta ventovieraiden meditoijien kesken.

Mielenkiintoista, yhta kaikki! Maya-intiaanien kulttuurista emme oppineet paljonkaan. Sitavastoin puntaroimme kovasti ajatuksia tyonteosta, vastuusta, yhteisesta hyvasta ja yhteiskunnan kehittamisesta. Ennakkoasenteista, kapeakatseisuudesta, oikeasta ja vaarasta. Haastavia, vaikeita aiheita.  Venyvia aamupalahetkia.

Lisaksi jaadyimme, koska kyla sijaitsee vuoren rinteessa, ja siella oli kylma. Verrattavissa Suomen syksyiltoihin, mihin emme ole reissussamme tottuneet. Saunoja siella tarjottiin onneksi useassa hostellissa! Eraana iltana paasimme saunomaan. Sauna oli kivesta tehty, kuin pienen tontun koti. Sisaan kontattiin metrin korkuisesta ja levyisesta ovesta. Sisalla odotti kynttila ja  kaminantyyppinen ulkoapain lammitettava kiuas, jonka kylkeen heitettiin vetta. Toimi oivallisesti! Nautimme olostamme taysin siemauksin.

Vietimme San Marcosissa kolme yota. Tuossa ajassa vierailimme myos toisessa kylassa, josta loysimme Maya-intiaanien valmistamia vaatteita, kankaita ja vaikka mita. Uskomattomia vareja, kaikkea kaunista! Rinkat saivat lisapainoa, mutta onhan jo reissun loppu kasilla...

Aika Guatemalassa jai lyhyeksi. Seuraavaksi matkasimme kohti El Salvadoria ja lampoa. Saavuimme El Salvadoriin, Playa el Tuncoon nelja yota sitten. Taalla olemme ottaneet rauhallisesti.

Maailmassa on monenlaisia ihmisia! (puhuu normaali)
 Taalla kaduilla kulkevat vaaleakutriset, auringon ruskettamat surffarit toinen toistaan coolimpana. Silmissa arvoituksellinen katse kuin seuraavaa aaltoa tahyten. Olemme nauttineet olostamme hostellissa, jossa on paljon surffareita. Rentoa ja oikein mukavaa vakea. Kukaan ei valvo myohaan, koska parhaat aallot ovat aikaisin aamulla. Niinpa kerrankin meidan rytmimme on normaali! Taalla selvisi sekin, ettei surffaamisesta tullut mulle ja Kakulle ammattia. Huomasimme kuitenkin, etta elama on kuin surffaus. Hyvien aaltojen etsiminen on tyolasta. Odotettuasi aikasi voit huomata, etta aalto meni jo, tai se otti jonkun muun mukaansa. Kun viimein paaset aallon mukana hyvaan liukuun karahtaa lautasi yhtakkia rantahiekkaan. Toisaalta aalto voi huuhtoa yli silloin, kun vahiten odotat, ja vain onnenkantamoinen voi auttaa sinut kyytiin. Lopulta vain uuttera tyo tuottaa tulosta. Syvallista, eiko?

Yhden paivan vietimme vesiputouksilla. Pienen vaelluksen jalkeen tulimme putouksille, joita oli yhteensa kuusi. Kaunista! Loikimme luonnonaltaisiin ehka viidesta metrista. Jannittavaa, kun siihen viimein kykenin. Telle ei valitettavasti voinut osallistua ilonpitoon, koska ei korvaongelmiensa takia voi vielakaan sukeltaa.

Hostellissamme on pingispoyta, ja meista on viikossa kehittynyt melkoisia mestareita. Tosin en osaa edelleenkaan laittaa syottoon kierretta. Talla hetkella Telle pelaa pingista israelilaista Arielia vastaan. Kakku sairastaa vuoteessaan, koska on tanaan tuntenut olonsa huonoksi. Toivottavasti se menee ohi, koska huomenna on tarkoitus matkustaa eteenpain, kohti Nicaraguaa.  Nicaraguaan, kolmannen kerran, kivaa! Enaa on ihan vahan reissua jaljella.